" HIEKKAAN KIRJOITETTU, KIVEEN KAIVERRETTU
 
Kaksi ystävystä vaelsi autiomaan halki. Kesken matkaa ystävykset
 joutuivat sanaharkkaan ja alkoivat riidellä. Riita johti siihen, että
 toinen läimäytti toista. Ystävä, jota toinen oli lyönyt, Tuli pahalle
 mielelle. Hiljaisena hän kirjoitti hiekkaan:
 
'TÄNÄÄN PARAS YSTÄVÄNI LÖI MINUA'
 
Toinenkin oli kovin pahoillaan. Ystävykset sopivat riidan ja
 jatkoivat matkaa, kunnes tulivat keitaalle. Siellä oli lähde ja He
 päättivät kylpeä.
 
Läimäyksen aikaisemmin saanut luiskahti kiveltä ja oli hukkua
 lähteeseen, mutta ystävä ehti pelastaa hänet. Pelastuttuaan ja
 kokemustaan elvyttyään hän kaiversi kiveen:
 
'TÄNÄÄN PARAS YSTÄVÄNI PELASTI HENKENI'
 
Ystävä, joka oli häntä ensin lyönyt ja sitten pelastanut,
 kysyi: 'Kun löin sinua, kirjoitit siitä hiekkaan, ja nyt
 hakkasit sanat kiveen. Miksi?'
 
Toinen vastasi: 'Kun joku tekee meille jotain pahaa, se pitäisi
 kirjoittaa hiekkaan, jotta anteeksiannon tuulet voivat viedä
 kirjoituksen mukanaan.
 
Mutta, kun joku tekee meille jotain hyvää, meidän tulisi kaivertaa
 se kiveen, jottei kukaan voisi pyyhkiä sitä pois ja unohtaa'...
 
Opettele kirjoittamaan surusi hiekkaan ja kaivertamaan
 onnesi kiveen."

Olen lukenut tuon monta kertaa ennenkin, mutta NYT sillä on todella suuri merkitys!!! Nimenomaan tolla viimeisellä lauseella!!! Ja se hälventäköönkin mun pelkoa olla onnellinen!!!

Miksi en saisi olla yhtä onnellinen, kuin joku teini-odottaja, joka ei vielä edes osaa pelätä keskenmenoja... miksen voisi olla yhtä varma raskaudestani, kuin joku jo synnyttänyt ja uudelleen raskaana, joka uskoo ensihetkestä lähtien, että hän on raskaana ja suunnittelee elämänsä jo sen mukaisesti, että kaikki sujuu loistavasti ja reilun 8kk:n päästä on lapsi sylissä...

tottakai mä varmasti SAAN olla yhtä autuaan tietämättömän onnellinen... mutta en vain osaa... en tarkoita, että mun pitäis saaha lupa muilta! vaan että mun pitäis saaha KYKY olla onnellinen!!!