Lyydia se tuolla kyseli, että miten meidän adoptioasian on käynyt nyt, kun olemme raskautuneet.

Adoptioneuvontaa antaneille sossun tädeille kerroimme HETI että olemme plussanneet. He eivät olleet millänsäkään, sillä heidän pääasiallinen tehtävä kunnan sosiaalitoimen edustajina on tukea perhettä heidän elämässään, joten adoptioneuvonta voidaan nyt ottaa perheen tukemisena, eräänlaisena "terapiamuotona".

Olemme plussan jälkeen tavanneet sossut kaksi kertaa ja olemme keskittyneet edelleen täysillä adoption käsittelyyn näissä tapaamisissa. Kotikäynnillä keskityttiin kyllä myös siihe, että miltä meistä nyt tuntuu, kun maailman suurin ihme on tapahtunut. Miltä lapsettomuuskriisi tuntuu nyt, kun VIHDOIN olemme plussan saaneet.

Keskustelimme paljon siitä, että olemme nyt kokeneet adoption keskenmenon, ja että seKIN satuttaa!

Varsinkin mua! Mä olin NIIN VARMA, että meidän kohdalla tarkoitus on adoptoida lapsi kansainvälisiä reittejä pitkin. Mä olen surrut sitä, että emme tällä erää saakaan noin vuoden ikäistä pientä läheisyyttä kaipaavaa, mutta ehkä myös pelkäävää lasta.

Sossut lohduttivat, että myös adoption kohdalla voidaan alkaa yrittämään uudelleen, aivan kuin keskenmenonkin jälkeen. Biologisen lapsen ja adoptioprosessin välissä pitää olla vuosi väliä.

Menemme adoptioneuvonnassa siten eteenpäin, että tapaamme vielä tässä kuussa kerran ja sitten saamme loppuraportin sosiaalitoimelta. Ja jos tuntuu, että on tarve lähettää paperit eteenpäin adoptioviranomaisille, niin ne ovat käytettävissä, mutta jos ei, niin molemmat osapuolet otamme tämän sosiaalitoimen tukitoimena (ja sosiaalitädit oppimitapauksena).

Kotiselvitys on voimassa jonkun tietyn aikaa, ja sitä voidaan päivittää, jos vaikka vuoden päästä päätämmekin toteuttaa adoption uudelta pohjalta.

Olen aivan ÄLYTTÖMÄN kiitollinen sosiaalitoimellemme, sillä heidän tapaamisista on ollut meille perheenä aivan mielettömän suuri vaikutus!! Ääneen puhuminen täysin ulkopuolisen tahon kanssa, on antanut avaruutta näkemyksillemme ja on pelastanut meidät monilta ahdistavilta ajatuksilta!

Mutta oli tilanne mikä tahansa siinä vaiheessa, kun kotiselvitys valmistuu ja saamme loppuraportin käsiimme, niin adoptio on proessina nyt keskeytynyt. Tiedän sen, että mikäli siihen mennessä tämä raskaus menee kesken, niin emme ole valmiita jatkamaan adoptiota siltä seisomalta, sillä menetys täytyy käsitellä ennen seuraavan askeleen ottamista.

Mutta adoptiota ei ole todellakaan kokonaan haudattu!!! Ei sisäinen intuitio voi olla niin väärässä, että emme uskaltaisi lähteä prosessiin myös biologisen lapsen kanssa. Mutta aika näyttää.