oleilen tosiaan sisätautiosastolla ja huonekaverini ovat pääsääntöisesti vanhoja mummuja.

heidän arkeansa näin tiiviisti seuraten, olen miettinyt PALJONPALJONPALJON sitä, että millaista elämämme olisi, jos Pietu ei selviäisikään hengissä ja olisimme loppuelämämme kaksin... =(

Lapsettomuuskriisin taipaleellahan mietin asiaa PALJON, että millaiseksi elämämme muodostuisi, jos emme koskaan saisi lasta ja olisimme vielä vanhainkoti-ikäisenäkin kaksin... olisiko meillä sukulaisia ja tuttavia, jotka jaksaisivat pitää meistä huolta, jotka jaksaisivat kysellä vointia ja kuulumisia, jotka jaksaisivat hoitaa asioitamme sitten kun emme itse siihen enää kykenisi... jne jne jne...

no nyt ne ajatukset ovat olleet todella voimakkaasti pinnassa, sillä vierestä seuranneena voin todeta, että lapsia ja lapsenlapsia OIKEASTI TARVITAAN sitten, kun on vanha!! =( huonekavereittenkin asiat pyörivät täysin omaisten kautta! ja omaiset ovat NIIN IHANAN läsnä kokoajan!!! he ovat väsyneitä, mutta asiallensa omistautuneita!!!

nooh... onhan sitä sitten kunnan edunvalvojat, jotka voi ne asiat hoitaa, ku ei ite enää kykene...

eli en nyt jaksa ruotia asiaa kirjoittaen enempää... ku muutenki on niin paha mieli...

MUTTA!!! lapsia ja lapsenlapsia tärkeämpää näille naapurimummuille on AVIOMIES!!!! edesmenneistä aviomiehistä puhutaan ihan kokoajan!! muistellaan ja ikävöidään - itkien ja nauraen =) elossa olevaa odotetaan kokoajan käymään tai edes puhelimen päähän =) ja voi sitä rakkautta ja riemua, kun mies saapuu!!!! <3

"ota minua kädestä kiinni!" "silitä minun kättäni!" "anna kätesi minulle!" "anna silitän kättäsi!" "voi kun kätesi on pehmeä ja lämmin!" <3

*voi ku rupeaa aivan itkettämään, kun muistelen näitä tapaamisia!!!!*

ja erään mummun kohdalla *nyyh* mies istuu nukkuvan vaimonsa vierellä ja pitää kättä vatsan päällä ja juttelee vaimolle leppoisia!!! yrittää välillä saada vaimoa hereille ja sanomaan edes sanan kaksi. *nyyh* vaimo ei reagoi kuin kädestä puristamalla ja vähän ääntelemällä... mutta reagoi kuitenkin. ja mielestäni ääni ja liikkeet ovat täynnä rakkautta!!! mies istuu useamman tunnin ja sanoo sitten "no,minun on nyt aika lähteä kotiin, kun ei vaimokultakaan jaksa edes jutella. täälä hänen on kuitenkin hyvä olla ja tulenhan huomenna uudestaan" hän nousee seisomaan, mutta on paljon kumarammassa asennossa kuin saapuessaan, suukottaa vaimon poskea ja kääntyy pois. Ovelta vielä lähettää lentosuukon ja poistuu. *itkettää!!!!"

KUNPA SAISIMME KOKEA SAMAN RAKKAUDEN LÄPI ELÄMÄMME!!!! lapsiin lapsenlapsiinkin, mutta ennenkaikkea rakkaisiin aviopuiolisoihimme!!!!!!

kunpa lapsettomat pariskunnat saisivat kokea vähintään noin vankan rakkauden puolisoonsa, kriisistä huolimatta!!!!

kunpa sinkut löytäisivät pian rinnalleen puolison, jonka kanssa tuon rakkauden voi kokea!!!

SE ON NIIN ISO JA KANTAVA VOIMA!!!!!

 

KUNPA KAIKKIEN ELÄMÄ OLISI IHANAA!!!!!!!!!!

 

nyt juoksen tonne sairaalan sisäpihalle itkemään... eihän täälä kukaan jaksa tällasta itkunaamaa kattoa =P

 

jaa mutta vielä =) onneksi minäkin olen päässyt osalliseksi RAKKAAN AVIOMIEHENI läsnäolosta ja läheisyydestä ja rakkaudesta täälä osastollakin =) aina kun hän on tullut, on hän reippaasti halannut ja suudellut ja silitellyt =) että ei ne nuoret miehet jää yhtään sen huonommaksi =) <3

 

ja sitten vielä vauva-asiaaa... tapasimme isännän kanssa tänään sairaalan kanttiinissa lapsettomuuslääkärimme ja juttelimme tilanteestamme hänen kanssaan. hän varasi heti meille ultra-ajan parin viikon päähän, jossa hän itse tulee tekemään tarkastusultran, että Pietulla on kaikki hyvin. Hän on huolissaan aina vain putoavasta painostani ja aina vain putoavast hb:stäni. ku ei ne tuolla sisätautipuolella oo vauvasta niin kamalasti kiinnostuneita, itse joudun ne asiat tarkistamaan ja niistä asioista huolehtimaan: "eihän lääke ole pahaksi vauvalle, mitä veriarvojen heikkous aiheuttaa vauvalle jne jne jne saanko käydä kuunnelluttamassa sydänäänet jne jne jne"

lapsettomuuslääkärimme on myös vahvasti sitä mieltä, että tämä tyttö ei enää palaa työelämään, ennen kuin äitiysloman jälkeen. että mikäli sisätautilääkäri ei kirjoita loppuraskauden ajaksi saikkua, niin hän sitten muuten kirjoittaa. "Töitä ehdit tekemään myöhemminkin, mutta vauvaa voit kasvattaa ja suojella VAIN NYT!!!" joten siitä voisimme päätellä, että tätä tyttöä ei enää työstressi tämän vuoden puolella paina!!!! ja mun on vain opittava hyväksymään se!!!! ja aina kun ajattelen Pietua, ni asia on itselle täys selvyys, mutta kun ajattelen työyhteisöä ja asiakkaita, ni tuntuu, että en ole saanut asioita siihen malliin, että voisin työtaakan muiden harteille jättää. joten taidan pari iltaa istua toimistolla järjestelemässä rästejäni siihen kuntoon, että muiden hartiat ei niistä liikaa kuormitu. mutta VAIN ILTA-AIKAAN!! asiakaspalveluun en palaa!!

 

huh!! itkukin lakkasi =P