Kotona tietokone paskana... ilmeisesti virtapiikin aiheuttama emolevyn pamahus... enkä jaksa mihinkään toimiston koneelle raahautua =P mä ku olen saikulla =P nyt vähä isin ja äitin koneella surffaamassa (ja laskuja maksamassa)

Eilen tuli äitiyspakkaus JIIHAA!! en ois uskonu, että me joskus sellaisen saamme!!! odotusaika ei ollu pitkä, en ees tajunnu, että se vois jo tulla... mutta siis että koskaan olisimme siinä tilanteessa, että olemme oikeutettuja äitiyspakkauksen saamaan... mutta ihmeitä näköjään tapahtuu!!

Mä oon viimeaikoina jotenki kovasti tuskastellu lapsettomuuden tuskaa... muistellut menneitä ja käynyt läpi meidän kriisiämme. ja voi luoja!!! voi luoja se voi satuttaa!!!! siis jos mä oisin kriisin aikana TAJUNNU kuinka helvetin rankkaa aikaa se onkaan, ni mä en ois kyllä jaksanu!!! onneks tajunta iski näin jälkikäteen!!!

olen myös pohtinut sitä, että miksi en löydä mitään sanottavaa niille tärkeille vertaistukiystäville, jotka edelleen kriiseilevät omassa lapsettomuuden suossaan... ja olen tullut siihen tulokseen, että sanottavaa en löydä siksi, että kun nyt itse elän tällaista vaihetta elämässäni, niin se lapsettomuuden tuska, joka edelleen sisälläni jäytää, on muuttanut olomuotoaan vielä tuskallisemmaksi, ja KAIKKI sanat ovat AIVAN TYHJIÄ!!!!

Tarkoitan siis sitä, että kun mietin jälkeen päin, että mitä mulle on sanottu, ja mitä sanoja itse olen viljellyt oman kriisini aikana kriiseilijänä ja vertaistukijana, ni ne tuntuu aina vain tyhjemmiltä... olen sitä mieltä, että jos mulle nyt joku lausuis samoja kliseitä ja samoja "lohdun sanoja" ni ne ei lohduttais pätkääkään. Siis en nyt osaa pukea sanoiks tuntemuksiani...

Mutta siis esimerkiksi: "Kyllä teille vielä lapsi suodaan!" HAH HAH HAH!!!! ei kuulkaa lohduta pätkääkäään!!!! aikoinaan siihen suhtautu siten, että "no EHKÄ se vielä suodaan!?" mutta silti kapinoiden "kukaan ei voi luvata, joten ihan turha hokea tollasta!!" -joten jätä sanomatta!   Ja nyt kun lapsi on ainakin kohtuun saakka suotu, ni jos mulle joku vielä joskus sanoo että "kyllä teille vielä toinen lapsi suodaan" ni sit mä jo raivostun, että piä suus, ku et voi luvata - ja kun nyt tiedän, mistä jäisimme paitsi, mikäli toista lasta meille ei suoda, ni tuska olisi toisella tapaa raastava. Tietäisin, mistä jäämme paitsi ja surisin sitä. (ehkä itsekäs lähtökohta, mutta silti tuntuu siltä... ja tunteilleenhan ei voi mitn...)

Miten voisinkaan tässä tilassa lohduttaa rakasta ystävääni, joka suree sitä, että heillä ei ehkä koskaan tule olemaan lasta, jolle järjestää kohdun ulkopuolista elämää, jolle hankkia turvallisia "apuvälineitä", jolle suunnitella ristiäisiä, synttäreitä, rippijuhlia, lakkiaisia, valmistujaisia, kihlajaisia, häitä, naamiaisia iha mitä vaan... joka voisi pitää huolta vanhenevista vanhemmistaan, jonka perheenperustamista seurata ja ohjata elämässä yleensä... Miten voisinkaan LOHDUTTAA???

NO EN MITENKÄÄN!!!!!

KAIKKI SANAT TUNTUU NIIN TURHILTA!!!!

Voin kuunnella ja ymmärtää ja tuntea tuskan!!! Sen takaan!!! Mutta lohduttamaan en kykene!!! Ei ole sanoja!!! Mikään EI LOHDUTA!!!

Tai itellä on ainakin sellanen tunne nyt! Että kun nyt tiedän, mitä on olla raskaana ja mitä on konkreettisesti odottaa lasta ja tuntea hänen olemassaolonsa ja RAKASTAA jotain vielä suhteellisen abstraktia NÄIN PALJON...ni miten tulevaisuudessa MITKÄÄN SANAT voisivat mua enää lohduttaa... uskon, että LOHDUTUKSEN sanoja ei enää ole...

Ymmärrystä varmasti saisin osakseni - ja TODELLAKIN YMMÄRRÄN lapsettomia, lapsettomuuskriiseilijöitä, murheen murtamia, surun sorruttamia, epätoivossa eläjiä, toivon täyttämiä... YMMÄRRÄN KYLLÄ!!! mutta en osaa lohduttaa...

Ymmärtääkö kukaan mitä yritän sanoa... mä en ainakaan nyt enää ymmärrä mitään... (paitsi ymmärrän niitä, jotka kriiseilevät ja turtuvat ja katkeroituvat ja murenevat lapsettomuuskriisin kourissa... ymmärrän heidän ajatuksensa ja tunteensa... mutta en osaa lohduttaa... tuntuu, että kaikki sanat ovat tyhjiä, turhia, kliseitä... miten voisin lohduttaa toista, joka ei tunnu saavuttavan sitä, mitä itse olen tavoitellut ja jonka nyt olen vihdoinkin saanut...)

ÄÄH!!! iha sekavaa...

Mutta ajatelkaas kuinka sekavaa tämä ajatustsydemi on mun päässä, ku tekstinäki se on näin sekavaa...

Eräs sanoi minulle: "Ajattele, sun ei tartte enää tuskailla lapsettomuutta!!! Kuinka ihanasti teillä asiat nyt ovatkaan!!" JA PASKAT!!! todellakin tuskailen!!!!!! Tuskailen sitä, että kuinka hemmetin rankkaa aikaa se suokävely olikaan!! Että jos sen olisin silloin tajunnut, ni en ois jaksanu rämpiä enää metriäkään... Tuskailen sitä, että mistä AIVAN OIKEASTI olimme jäämässä paitsi ihan kokonaan!!! Tuskailen sitä, että mistä moni tärkeäksi tullut vertaistukiystävä on tällä hetkellä paitsi, ja mistä he voivat koko loppu elämänsä olla paitsi!!! Tuskailen sitä, että mistä TÄRKEÄÄKIN TÄRKEÄMMÄKSI oikean elämän ystäväksi tullut vertaisystäväni on jäänyt ja ehkä kokonaan jäämässä paitsi...

Mutta siinä sanoja oli oikeassa: Meillä on NYT asiat HIENOSTI!!!

JA VOI KUINKA HALUAISINKAAN, ETTÄ KAIKKIKAIKKIKAIKKIKAIKKIKAIKKI SAISIVAT KOKEA TÄMÄN SAMAN!!! ETTÄ KENENKÄÄN EI TARVITSISI SIELLÄ SUOSSA ENÄÄ IKINÄ RÄMPIÄ!!!!!

OI MIKSI MAAILMA OI MIKSI???