Täällä sitä edelleen ollaan sairaalan hyvässä huomassa... tämä oli kolmastoista päivä ja tulevien päivien määrä on määrittelemätön.

vedet meni tosiaan keskiviikkona 12.1.2011 ja lähtö laitokselle iski pienellä kiireellä. vauvalle kaikki on valmiina mut oma sairaalakassi oli täysin laittamatta. ei muuta ku laukun pakkaamista, suihkussa käymistä, esikoisen hoitopaikan järjestelyä ja hoitokamppeitten pakkaamista. sitte menoks

osastollehan ne tietysti mut laitto. sanoivat että tässä tapauksessa ei ole enää voimassa "kun vedet menee ni 48h päästä vauva otetaan vaikka leikkauksella ulos" sillä viikkoja oli vasta 33+2.

niinpä ne käski varautua jopa viikkojen laitoksella oloon. joillain vesien meno käynnistää synnytyksen 24-48 sisällä, joillain ei lainkaan. ja mä olen kategoriassa ei lainkaan. niinhän mä olin myös esikoiselta.

aluksi olin antibioottitipassa 3krt/vrk, että estettiin tulehdus ja käynnistyminen, sillä 34 viikkoon asti estellään tehokkaasti. kun ne viikot täytty, ni antibiootti jätettiin pois, ja annetaan luonnon tehdä päätöksensä. nyt oon siis ollu viikon ilman antibioottia, mut tulehdusta ei onneksi ole ilmennyt!!! mikäli tulehdus iskee, ni sit käynnistetään tai jopa leikataan. mikäli tulehdus ymmärtää pysyä pois, ni luonto saa hoitaa omalla aikataulullaan.

käynnistys ois mun tapauksessa muutenki vähä kyseenalainen juttu, sillä cytoteciä ei suositella käytettäväksi sektion jälkeen. lisäksi tää mun suolistosairaus kieltää lääkkeen käytön -ja varsinki meitsi, joka saa hyvinki voimakkaat reaktiot jo pienestäki määrästä lääkkeitä, ni olen sanonut että en sitä halua käyttää. en nimittäin missään nimessä halua, että kun pääsen tästä vauvan kanssa vihdoin kotiin ni sitte suoli ois siinä kunnossa, että taas pitäs sairaalahoitoon tulla. EHEI!!! siihen en ala!!

onneksi on muitakin käynnistysmenetelmiä, jos sellaiseen tilanteeseen on pakko mennä!! esim tippa ja vesipallo =)

mutta pääsuunnitelma tässä on se, että odotetaan että luonto käynnistää. tosin merkkiäkään sellaisesta ei ole.

kotiin on kamala ikävä. ihan sanoinkuvaamaton ikävä. esikoinen tulee kokemaan suuren shokin, ku mä täältä kotiudun =( ensin olen KAUAN pois ja sitte tuon mukanani pikkuveljen =( ei tuu olemaan pietulaiselle helppoo. menee varmaan ikuisuus, ennen kuin saan ehdottoman luottamuksen ja rakkauden taas takasi =( se on sitä äidintuskaa =(

eli me voidaan täällä vauvan kanssa hyvin. ja miehet pärjää kotona vallan mainiosti!!! MUTTA KYLLÄ TOISENLAINEN ASETELMA OIS HELPOMPI!!!!!! no itepä oon toivonu hetki sitte omaa rauhaa, hiljaisuutta, toisen tekemää ruokaa, toisen suorittamat siivoukset, tv:n ja elokuvien vapaa katselu jne jne jne.... pitää olla tosissaan varovainen, mitä toivoo!!

olen myös toivonut, että saisin kantaa tämän lapsen kohdussani laskettuun aikaan saakka, ellei jopa yli. ja niin tämä nyt näyttäis menevän!! ja tämä sairaalassa olo on maksu siitä, että toiveeni toteutuu.

Sinä joka näitä toiveita kuuntelet ja toteutat, kuule myös tämä: HALUAMME ELÄVÄN LAPSEN KOTIIMME!!! HALUAMME ETTÄ HÄN ON MYÖS PERUSTERVE!!! *I hope You heard that!!*