maanantai, 21. maaliskuu 2011

JulUpit

Moro!

Kuopuksemme on eilen saanut nimekseen Uljas Urho Jaakoppi <3

Uljas on kovin koliikkinen poika, joten hän joko syö, nukkuu tai itkee. Tosin nyt on ihan VÄHÄN helpottanut, ja hän jo hieman tutkailee maailmaa hereillä ollessaan. Hän on alkanut jo hieman ääntelemään matalasti OOOO ja kimeästi IUUUU :)

Kun hänet jättää lattialle tai sänkylle kylelleen, ni hän kääntyy lähes välittömästi selälleen. Ja jos taas jätät selälleen, ni hän alkaa kovasti pönkäämään kylelleen.

Isoveli on AI-VAN LOIS-TA-VA isoveli <3 Hän hoitaa ja huolehtii ja juttelee iha jatkuvasti tekemisistään pikkuveljelle. Usein hän sanoo: "Sanoppas pikkuveljelle että..." ja niin äitin pitää kertoa isoveljen tekemisistä, omistamisista, sanomisista yms.

Isoveli myös lohduttaa, kun pikkuveli itkee. Hän silittää päätä ja kuiskailee "Joo joo, ei oo hätää, mä oon tässä, ei tarvii itkee" <3

Kun äippä imettää pikkuveikkaa, ni isoveli joko leikkii traktoreilla, köllöttelee nallen ja tutin kans vieressä tai katsoo Isot koneet sarjan jaksoja telkusta (ne on ainoot, mitä hän jaksaa telkusta kattella)

ELÄMÄ ON TÄSSÄ!!!! <3

Ai nii, ku isoveljen lempinimi on Juli ja pikkuveljen Upi, ni he ovat yhdessä JulUpit <3

maanantai, 7. helmikuu 2011

Hän on täällä nyt <3

Meidän Pietulaisesta tuli IsoVeli 1.2.2011 klo 16.12 <3

Pikku-Prinssimme syntyi kolme viikkoa kestäneen lapsivesivaluman jälkeen, kahden käynnistyksen voimin. Hän tulla tupsahti ihan alatiesynnytyksen voimin =)

Ensin käynnistettiin ballong-menetelmällä, ja käynnistyminen tapahtuikin sujuvasti. 4cm auettua ja supistusten voimistuessa siirryin saliin, jonne isäntäkin sitten tiensä löysi <3 Mutta valitettavasti salissa supistukset laimeni ja synnytys lakkasi. Hetken levon jälkeen haettiin uutta potkua ihan tipan voimin - ja voi sitä potkua mikä siitä tulikin =)

Pitkään olin ilman kivunlievitystä, sillä en vaan "tajunnu" että olen sellaisten tarpeessa =P en nimittäin kokenut supistuksia kipuna vaan jonain ihan muuna  - en osaa selittää. Niinpä aattelin, että kokeilenpa sitä ilokaasua, että jos se kerta tuo mukanaan tunteen "hällä väliä", ni jos sillä sivuuttais ne ihmeelliset tuntemukset, joita supistuksiksi kuulemma kutsutaan. Mä oon aina luullu että supistukset supistaa koko masua, mut ehei, ei supistakaan. Masulla ei tuntunu mitään, vaa kaikki tapahtu iha vaa jalkovälissä ;)

Ilokaasuhan oli iha kamala aine =P Todellaki HÄLLÄ VÄLIÄ fiilis iski!! Välillä hysteerisen naurun välillä itkunsekaisen ulinan voimin =P Ei se "kipuja" mihinkään todellakaan vieny, mut HÄLLÄ VÄLIÄ!!! Tosin sen vaikutus ei kauaa tehonnu, ku aloin jo kaipaamaan jotain uutta.

Kätilö suositteli epiduraalia ja oli huolissaan, että ku mä niin pitkälle oon vetäny ilman kivunlievitystä, ni olenko ennemminkin luomusynnytyksen kuin kivunlievityksen kannattaja. EN TODELLAKAAN OLE!! mä en vaan tajunnu, että mä tartten "jo" jotain =)

Niinpä alettiin valmisteleen epiduraalia. Mulla ei vaan rakko toiminu =( joten sitä yritettiin saaha toimimaan (ehkä liian pitkään) mut kätilön oli annettava periks, ku ei pisaran pisaraa tullu, vaik kaikkeni tein. Niinpä katetri käyttöön. Ja sitähä riitti!!! En ymmärrä, mikä stoppi sinne iski!!!

Sit nukkumatti yritti aikasa saaha piikkiä selkään, mut ei se päässy perille... makuuasento oli siis huono, joten ei muuta ku istuen uudet yritykset. Ja vihdoin se meni!! Ja meitsi kesti "kivut" liikkumatta, ilokaasua hönkien, ja nukkumatille vitsaillen =P

Samointein, ku epiduraali alko vaikuttaa, tuliki jo ponnistusvaihe eteen. Kätilö oli just tsekannu ja sano et 2cm pitää viel aueta, että tässä välissä hän käy naapurisalissa... ja ku se poistu, ni mulle tuli iha käsittämätön tunne! MITÄ NYT TAPAHTUU???? vauva puski läpi!!!! mä huusin isännällle että ÄLÄ ANNA MUN PONNISTAA KU SE ON VIEL 2 SENTTII KII!!! mut eihä isäntä voinu tehä mitään. se hoki ettei saa ponnistaa ja mä huusin että ÄLÄ NY PONNISTA KU ET SAA!!! ja että SOITA SE KÄTILÖ TÄNNE!!! kätilö juoksi paikalle ja kysy et mikä hätänä NO DAAA.... sit se tajus, et ei hitto emäntähän on iha auki ja ponnistusvaihekin jo hyvässä mallissa edenny. Mulle hän sit kuvas, että se mitä tosiaanki tapahtu oli se että 2cm aukes välittömästi ja ponnistusvaihe on alkanut. Ja muutama hassu punnaus ja JÄTKÄ ON TÄSSÄ!!!!!!

Mä en pysyny perässä YHTÄÄN!!!!! Mä vaan hoin että ei tää voi vielä olla ohi!!?? Ei se voi olla jo siinä!!??? Mutta niin se isi vaan leikkas napanuoran ja poika tuli rinnalle!!!! USKOMATONTA!!!!!

US-KO-MA-TON-TA!!!!!!!???????

Kokemus oli niin upea ja voimauttava, että sanat ei riitä kertomaan. Olen onnellinen ja kiitollinen!!!

Poika oli 2590g ja 49cm, eli PITKÄ JA LAIHA!!!

Salissa olin kokonaisuudessaan 18 tuntia!!! Tuli muuten paikka tutuks =P

Vierihoitoon päästiin molemmat, eli Prinssi ei joutunut vastasyntyneitten teholle. 3 pv seurattiin verensokeria, painoa ja ruokailua sekä lämpöä ja bilirbiinia, KAIKKI KUNNOSSA!! olkaa hyvä ja lähtekää kotiin <3

Kotimatka ei oo koskaan tuntunu niin pitkältä!!!! <3 mulla oli NIIN KIIRE KOTIIN!!!!

Ja täällä on IHANA OLLA!!!!

Isoveli on loistava isoveli <3 <3 <3 Pikkuveli on hälle rakas ja tärkee, ja hän huolehtii kokoajan ,ettei pikkuveli vain jää yksin kotiin tai lähde yksin mihinkään, vaan että olemme koko perhe koossa =) Minulta hän käysyi samantien ku oltiin kotiuduttu, että "Oothan sä äiti nyt terve!!!???" ja olenhan mä!! ja teen kaikkeni, että pysyn terveenä, sillä ikinä en enää sairaalaan halua . ku perhe ei ole lähettyvillä!!! (MUTTA... edessä on se KELEEEEEEn suolileikkaus....=( mutta nyt en halua murehtia sitä)

Nyt olemme VAIN ME!!!! Isi Äiti Isoveli Pikkuveli ja kolme tyttökoiraa <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3

 

maanantai, 24. tammikuu 2011

rv 35+0 Ensimmäinen äitiyslomapäivä

Täällä sitä edelleen ollaan sairaalan hyvässä huomassa... tämä oli kolmastoista päivä ja tulevien päivien määrä on määrittelemätön.

vedet meni tosiaan keskiviikkona 12.1.2011 ja lähtö laitokselle iski pienellä kiireellä. vauvalle kaikki on valmiina mut oma sairaalakassi oli täysin laittamatta. ei muuta ku laukun pakkaamista, suihkussa käymistä, esikoisen hoitopaikan järjestelyä ja hoitokamppeitten pakkaamista. sitte menoks

osastollehan ne tietysti mut laitto. sanoivat että tässä tapauksessa ei ole enää voimassa "kun vedet menee ni 48h päästä vauva otetaan vaikka leikkauksella ulos" sillä viikkoja oli vasta 33+2.

niinpä ne käski varautua jopa viikkojen laitoksella oloon. joillain vesien meno käynnistää synnytyksen 24-48 sisällä, joillain ei lainkaan. ja mä olen kategoriassa ei lainkaan. niinhän mä olin myös esikoiselta.

aluksi olin antibioottitipassa 3krt/vrk, että estettiin tulehdus ja käynnistyminen, sillä 34 viikkoon asti estellään tehokkaasti. kun ne viikot täytty, ni antibiootti jätettiin pois, ja annetaan luonnon tehdä päätöksensä. nyt oon siis ollu viikon ilman antibioottia, mut tulehdusta ei onneksi ole ilmennyt!!! mikäli tulehdus iskee, ni sit käynnistetään tai jopa leikataan. mikäli tulehdus ymmärtää pysyä pois, ni luonto saa hoitaa omalla aikataulullaan.

käynnistys ois mun tapauksessa muutenki vähä kyseenalainen juttu, sillä cytoteciä ei suositella käytettäväksi sektion jälkeen. lisäksi tää mun suolistosairaus kieltää lääkkeen käytön -ja varsinki meitsi, joka saa hyvinki voimakkaat reaktiot jo pienestäki määrästä lääkkeitä, ni olen sanonut että en sitä halua käyttää. en nimittäin missään nimessä halua, että kun pääsen tästä vauvan kanssa vihdoin kotiin ni sitte suoli ois siinä kunnossa, että taas pitäs sairaalahoitoon tulla. EHEI!!! siihen en ala!!

onneksi on muitakin käynnistysmenetelmiä, jos sellaiseen tilanteeseen on pakko mennä!! esim tippa ja vesipallo =)

mutta pääsuunnitelma tässä on se, että odotetaan että luonto käynnistää. tosin merkkiäkään sellaisesta ei ole.

kotiin on kamala ikävä. ihan sanoinkuvaamaton ikävä. esikoinen tulee kokemaan suuren shokin, ku mä täältä kotiudun =( ensin olen KAUAN pois ja sitte tuon mukanani pikkuveljen =( ei tuu olemaan pietulaiselle helppoo. menee varmaan ikuisuus, ennen kuin saan ehdottoman luottamuksen ja rakkauden taas takasi =( se on sitä äidintuskaa =(

eli me voidaan täällä vauvan kanssa hyvin. ja miehet pärjää kotona vallan mainiosti!!! MUTTA KYLLÄ TOISENLAINEN ASETELMA OIS HELPOMPI!!!!!! no itepä oon toivonu hetki sitte omaa rauhaa, hiljaisuutta, toisen tekemää ruokaa, toisen suorittamat siivoukset, tv:n ja elokuvien vapaa katselu jne jne jne.... pitää olla tosissaan varovainen, mitä toivoo!!

olen myös toivonut, että saisin kantaa tämän lapsen kohdussani laskettuun aikaan saakka, ellei jopa yli. ja niin tämä nyt näyttäis menevän!! ja tämä sairaalassa olo on maksu siitä, että toiveeni toteutuu.

Sinä joka näitä toiveita kuuntelet ja toteutat, kuule myös tämä: HALUAMME ELÄVÄN LAPSEN KOTIIMME!!! HALUAMME ETTÄ HÄN ON MYÖS PERUSTERVE!!! *I hope You heard that!!*

tiistai, 11. tammikuu 2011

Keuhkoveritulppako?

Kahdeksannen ja yhdeksännen päivän välisenä yönä muhun iski outo yskä. Iha salama kirkkaalta taivaalta.

Seuraavana yönä en sitten nukkunun ku 4 tuntia pätkissä, sillä en pystyny makaamaan. Sain outoja kala-kuivalla-maalla-kohtauksia makuuasennossa. Jos satuin vahingossa nukahtamaan ni 10 min päästä heräsin tukehtumistunteeseen. "Onko peitto tai tyyny suun eessä?" ei, vaan iha vaan henki ei kulkenu.

Keuhkois outo paineen tunne. Kamalia yskänpuuskia.

Seuraavana päivänä olin aika heikos hapes. Kävelin 700metrin matkan NELJÄSSÄKYMMENESSÄ minuutissa... ku piti välillä vähä vedellä happea... Hikoilin, läähätin, hengästyin, huohotin - niin liikkuessa ku puhuessa. Ja olin iha pihalla. Päikkäreitä en pystyny nukkuu, sillä makuuasento ei toiminu päivälläkään. Iltaa kohden olo helpottu.

Seuraava yö meni valvoessa. Makuuasento aiheutti samaa oireilua. Sit alko jo pelottaa, että mitä jos nukahan ja kaadun makuuasentoon... tv-tuolissa kaks yötä meni iha ok. Molempina öinä kolmelta mä vaan päätin ottaa riskin, että meen sänkyyn ja katon "tuleeko lähtö vai tuleeko lähtö" (niinku pappani sanoi ku sillä oli joku tajunnanalaentumakohtaus)

Heräilin 10 min välein. Välillä niihi tukehtumiskohtauksiin välillä iha säikähtäen että OOOOOOOOON nukkunu... mitä jos en herääkään...

Tänään aamulla sit soitin hädissäni neukkikselle, joka sano het että lääkärin pakeille suoraan. Ensin hänen vastaanotolleen ja sitten lääkärille. Hän sitten sanoi, että hän säikähti veritulppaa. Mulla ku on insuliinit, kortisoni, ylipaino, ikä, sukurasite, "vaikea" raskaus (josta het huomautin että raskaus ei ole vaikea vaan suolitulehdus). Ja jo itse raskaushan lisää riskiä jopa kuusinkertaiseksi.

Nooh. Odottelin lääkäriä tunnin ja viis-kymmenen minuttia tutkittuaan hän sanoi. Eipä tässä sitten muuta. Korvat on puhtaat, keuhkoista ei kuulu ylimäärästä, paineet on hyvät, kurkku on puhdas, yskä ei kuulosta pahalta, hengästyminen kuuluu raskausviikkoihin, hengenahdistus johtuu astmasta (jote olen sairastanut 1980 lähtien, mutta joka on ollut täysintäysintäysin oireeton siitä lähtien ku PIetulaista aloin odottamaan)

Kysyin, että munko ei tartte pelätä tulppaa, ni lääkäri sano että ei missään nimessä, sillä PEF-mittauksessa puhalsin liian hyvät arvot tulppapotilaaksi.

Sanoin että astmalta tää ei vaikuta, sillä avaava lääke ei tehoa mitenkään. Ni sit se sano et sitten kyse on siitä että vauva painaa isoja suonia. Että jos tilanne ei parane, ni sitte uudestaan lääkäriin.

Tää on sama lääkäri, joka 5kk hoki että ei mun suolessa oo häikkää, että olisin nyt vaan onnellinen ku on vihdoinki raskausoireita... joten jos nyt onkin kyse jostain vakavasta, ni sit mä kyl jo nostan hoitovirhesyytteen...

Lapsettomuuslääkärini kanssa viestittelin ja hän kehotti ehdottomasti meneen keskussairaalaan päivystyspotilaana - mikäli yöllä vaikeaa ni gynepäivystykseen mut mikäli aamuun pärjää ja olo kohtalainen, ni sit iha yleiseen päivystykseen aamulla.

MUTTA!!!! ku mä oon niin pirun lääkäriuskoinen!!! Että jos yks on antanu diagnoosin Ei hätää, ni miks toinen lääkäri sen muuttais????? Mut lupasin seurata yön ja tarttua toimeen aamulla, jos yö on taas hankala...

Keuhkoveritulppahan voi tappaa MUT! Tähän asti oon pelänny vain menettäväni Tölterin... mutta että Pietulainen menettäis MUT.............

lauantai, 1. tammikuu 2011

masukuvia

Meitsin elopainohan on iha eri luokkaa ku Pietulaisen odotuksessa, mut nii on kyl masunki koko =P

Pistetääs tähä vertailukuvat

Pietulainen rv 31+0

Tölteri rv 30+6

  • Pohjasta KIITOS!

    1077197.jpg


    Myös näitä pohjia käytän:


    1328116.jpg

  • Kävijöitä 8.3.2008 alkaen

  • Blogi-arkisto

  • Henkilötiedot

    Toinen osa &lt;3 &lt;3
     
    Yli kolmen vuoden yrittämisen ja lähes kolmen vuoden hoitojen jälkeen, saimme "Pietu-pojan" syliimme ja elämäämme!! Nyt, kun hän on 1vuoden ja 8 kuukautta, odotamme hänelle pikkusisarusta!! Tölteri sai alkunsa ICSI:n tuoresiirrosta kesäkuun 2010 alussa. Tämä on AI-VAN US-KO-MA-TON-TA!!!! - olemme enemmän kuin KIITOLLISIA!!

  • Tagipilvi