Olin eilen synnytysvalmennuksessa... täti kertoi, miten loppuraskauden ajan pitäisi päivittäin liikkua, jotta elimistö valmistuisi synnytykseen... harjoittelimme liikkeitä - ja jopa ponnistamista...

Siinä lattialla maatessani, tunsin itseni NIIN ULKOPUOLISEKS!!! "mitä mä täällä teen??? miks mä saan olla täällä?? miks tää on yhtäkkiä SE paikka ja seura, johon kuulun?? miks miks miks?? mitä mitä mitä??"

Mun rentoutusharjoitukset loppu siihen... en vain osannut osallistua... makasin ja murehdin... miten syitä kaikkeen... ja arvatkaa vaan, löytykö selityksiä?? NO EI!!!

miks meille yhtäkkiä suodaankin lapsi?? yli kolmen vuoden riipivän yrittämisen jälkeen??? miksi juuri reilu kolme vuotta??? miksi juuri nyt?? miksi juuri meille???

Olen todellakin onnellinen ja kiitollinen siitä, että kohdallemme osui tällainen jättipotti!!! MUTTA!! ihmismieli vain on sellainen, että se etsii selityksiä ja pyrkii järkeistämään kaiken... ja kun vastauksia ei ole, niin asiat sen kuin pyörii mielessä...

Ulkopuolisuutta lisäsi myös se, että täti puhui kokoajan siten, että "no ei tän esikoisenne kanssa mitään, mutta oottakaapa kun teette seuraavat lapset!!"... juupa juu!!! sitä odotellessa!!!

Ja ulkopuolisuuden tunnetta lisäsi se, että ku näyttää vahvasti siltä, että meidän Pietu syntyy maailmaan suunnitellulla sektiolla, ni tollaset synnytysjutut ei oikeen kohdistu meihin... että ensin yritetään kolme vuotta saavuttaa sitä tilaa,että pääsis synnyttämään... sitten sen kolmen vuoden aikana opettelee torjumaan sellaiset odotukset ja toiveet ja totuttaa itsensä siihen ajatukseen, että koskaan ei pääse synnyttämään... sitten meille annetaan maailman suurin lahja ja pitää alkaa kääntämään ajatuksiaan takas siihen, että joskus vielä synnytetään... ja sitten lääkäri sanoo, että et sä synnytäkään normaalisti alateitse... (jolla ei sinänsä ole kyllä mitään väliä, mutta...) Ja nyt sitten istun silloin tällöin tunnin pari kuuntelemassa puhetta siitä, kuinka synnytys on mahtava kokemus ja kuinka synnytys tekee naisesta naisen ja kuinka elämä muuttuu, kun synnytys on päällänsä ja lopulta ohi...

Joka istunnossa mä HALUAN SYNNYTTÄÄ ALATEITSE!!! mutta sitten taas, kun tilanne on ohi, ni mulle on ihan sama, syntyykö Pietu maailmaan punnaten tai leikaten!! Olen silti varmasti paras äiti lapsellemme!!

Ilmeisesti se leikkaus on kuitenkin se synnytystapa, sillä Pietu oleilee perätilassa, jopa niin pahasti, että pylly on ensimmäisenä tulossa pihalle (ihan niinkuin tuhvansa on syntynyt, takaperoisena, synnytyskanvan läpi AUTS!!) Mutta, tätä asiaa tarkkaillaan vielä niin pitkään, kuin on tarve - eikä päätöksiä siis vielä tehdä.

Olipa sitten Pietu-Takaperoinen tai Pietu-Syöksysyntyjä, niin RAKAS HÄN SILTI ON!!! ja toivottu ja odotettu ja vanhempiensa onnen täyttymys <3

rv32+1