Tähän Pikkukakkos-projektiin oli aluksi tosi tosi tosi vaikea lähteä

Mitä jos se on yhtä rankkaa, kuin aikaisemmin...

Mutta ei tuollaisetkaan ajatukset mitään sen rinnalla, että varsinkin minusta tuntui tosi väärälle lähteä yrittämään toista lasta...

Mikä oikeus meillä on haluta toista lasta, kun olemme saaneet jo MAAILMAN ENITEN!!!!!!! Tuo pikkutaaperomme on MAAILMAN PARASTA mitä voimme itsellemme toivoa!! Miksi me olisimme oikeutettuja saamaan jotain yhtä isoa lisää???

PAS:siin lähtiessämme, minä olin ihan maassa... "Tämä on VÄÄRIN esikoistamme kohtaan!!!!" Lääkäri sanoi heti minut nähtyäni, että "Ei taida olla helppo juttu tämäkään" Ja joo ei todellakaan ollut!!!

Asenteeni oli kokoajan hyvin sellainen, että meni miten meni, meillä on sentään Esikoisemme!!! En ollut optimisti lainkaan, mutta en ihan täysi pessimistikään!

PAS reissuun, Tampereelle, lähdimme hyvin realistisin miettein: "Kävi miten kävi, niin olemme valmiita sen kohtaamiseen!"

Pääsimme vajaa sata kilsaa eteenpäin, kun puhelimeni soi ja TAYS ilmoitti, että siirtoon ei päästä. Se riipaisi kaikesta huolimatta tosi syvälle  Ja ihan sillä samalla hetkellä päätimme, että piikkihoitoihin lähdetään heti, kun jonot antaa myöden!!!

Ja sinnehän päästiinkin sitten ihan heti  Mutta ihan vain siitä syystä, että Pietua odottaessa iskenyt colitis ulcerosa on mulla sellases tilas, että seuraava hoitomuoto on paksunsuolen poistoleikkaus. Ja vatsapolin ja gynepolin lääkäreittein yhteispalaverien perusteella, äidin terveydentila vaatii lapsettomuushoitojen loppuunsaattamisen välittömästi, sillä hoitoja ei jatketa poistoleikkauksen jälkeen. Ja loppuunsaattaminen meidän kohdalla tarkoitti sitä, että joko jätämme toisen lapsen hoidot kokonaan käyttämättä tai lähdemme hoitoihin heti. Päätimme tietysti, että lähdemme hetiheti hoitoon, sillä myöhemmin tilaisuuden-käyttämättä-jättäminen olisi voinut aiheuttaa suuriakin ongelmia päidemme sisässä.

Hoidon aloituskäynnille mennessämme, lääkärimme sanoi heti, että on selväsi eri asenne, kuin PAS:sissa. Nyt musta kuulemma huokui usko toivo ja rakkaus  Sanoinin, että olenkin aivan eri asenteella matkassa. Nyt on tosi kyseessä, sillä tästä on kiinni koko meidän tulevaisuutemme. En odota, että hoito tuottaisi toivottua tulosta, mutta en ole lyttäämässä toivoa kopan pohjalle. Olen optimistisesti realisti! Mulla ei ole paineita, sillä meillä on jo enemmän kuin mitä ikinä pystyimme uskomaan!  Isäntä kertoi lääkärille, että hänellä on suuremmat paineet onnistumisen suhteen, sillä Pietulaisemme on todella sosiaalinen ja seurallinen poika, ja olisi hänen oma etu, että hänellä olisi sisarus.

Minä kuitenkin aina vain mietin sitä, että mikä oikeus meillä on toivoa toista lasta!!?? Moni ei saa ensimmäistäkään!! Ja me olemme saaneet jo MAAILMASTA ENITEN!!!!

Mutta isännän toistuvat puheet Pikkusisaruksen tärkeydestä on saanut minutkin uskomaan, että niin se on. Poikasemme _tarvitsee_ elämässään pysyvää seuraa! (niin pysyvää, kuin Maailma on tarkoittanut)

Tarkoituksesta muuten... mun on nyt ihan eri tunne, kuin ensimmäisen raskauden kohdalla. Nyt olen valmis ottamaan vastaan kaiken, mitä eteen tulee, sillä uskon että mitä ikinä tapahtuu, ni se on TARKOITETTU tapahtuvan. En tiedä kuka tai mikä niin on tarkoittanut, mutta niin uskon!! En sano, että olen kaiken valmis hyväksymään, mutta otan vastaan ja pyrin kohtaamaan sen parhaani mukaan.

 

Nyt on tosiaan virallisesta testipäivästä kulunut pari päivää. Ensimmäisestä plussasta on kulunut viikko. Ja henkinen tilani on AIVAN TOISTA kuin ensimmäisellä kerralla!! Olen paljon paremmin sinut tämän asian kanssa.

Olemme olleet asian kanssa jälleen kerran täysin avoimia. Olemme puhuneet hoidoista ja aikatauluista kaikille läheisille ja tärkeille (ja myös uteliaille) täysin avoimesti, ja myös plussan kerroimme avoimesti heti. Ihan sillä, että aiomme "nauttia" tästä kaikesta ihan alusta asti!!! Ja haluamme nauttia tästä kaikesta ihan kokoajan, sillä tämä voi olla viimeinen kerta kun olemme edes tässä vaiheessa!!! Aiomme elää RASKAUTTA nyt ihan kokoajan. Nauttia, pelätä, uskoa, toivoa, luottaa, epäillä, pelätä, epäröidä, kokea uskomattomuutta, kokea KIITOLLISUUTTA, olla ONNELLISIA... ihan KAIKKEA! IHAN KOKOAJAN!!!!

 

Molemmilla olillani istuu joku! Toinen hokee ihan kokoajan että "NO EKKAI SÄÄ NY TOSISSAS USKO RASKAUTEEN JA ONNISTUMISEEN!!!!!" ja toisella olalla yrittää suurempaa meteliä pitää Toinen "USKO POIS VAAN!! NAUTI POIS VAAN!! OLE ONNELLINEN VAAN!!! " Tämä jälkimmäinen joutuu olla äänessä paljon paljon PALJON enemmän, kuin ensimmäinen. Ensimmäiseltä riittää ihan pieni kuiskaus silloin tällöin, ja mä oon ihan varpaillani ja kontallani ja nöyränä sen edessä... Ja tämä jälkimmäinen joutuu sitten taas tekemään ihan mielettömän suuren työn, että saa mut ensimmäisen edestä ylös, ja kohtaamaan jälkimmäisen pystyssäpäin, nöyränä ja kiitollisena.

Tämä jälkimmäinen ilmenee myös ihan konkreettisesti ihmisinä  Minulle niin tärkeä Ystävä hokee mulle, että (vaikkakin kaikki on mahdollista, niin) on hyvin mahdollista, että raskaus etenee "normaalisti" ja voimme ihan oikeasti saaha Pietulaisellemme pienen sisaruksen! Toki Ystäväni tietää, paremmin kuin moni moni muu, että ihan mitä vaan voi mennä pieleen, mutta hän jaksaa uskoa ja toivoa onnistumisen eteen!!!

Ja minäKIN tiedän että IHAN MITÄ VAAN KAMALAA voi tapahtua!! Ihan nyt näinä päivinä tai ihan milloin vain tulevina raskauskuukausina!!! Ja syntymän jälkeisestä ajasta mun on ihan turha ees sanoa mitään. MÄ TIEDÄN!!!!

Mutta YRITÄN olla positiivisin mielin, yhtä vahvasti positiivinen, kuin raskaustestien viivatkin!!!